
Myymämme kakkoslaatu tiivistyy neljään alla mainittuun seikkaan:
- Suurin osa kakkoslaadusta on virheetöntä ylijäämää.
- Joissain yksittäisissä tuotteissa voi olla jokin huomaamaton kosmeettinen vika.
- Näkyvistä kolhuista pyrimme laittamaan erillisen maininnan ja kuvan tuotetietoihin.
- Kakkoslaadun ovet ja ikkunat ovat ehjiä ja toimivia.
Ellei tuotetiedoissa ole muuta mainittu, kakkoslaadun ovessa tai ikkunassa on siis korkeintaan jokin pieni kauneusvirhe, jota ei kauempaa katsottuna edes huomaa – ja joita syntyy ajan saatossa kuitenkin lisää.
Kakkoslaadun ovet – mikä niissä on vikana?
Meillä on tiivistetysti kahdenlaista kakkoslaatua: virheetöntä ylijäämää ja ns. “oikeaa” kakkoslaatua. Valtaosa meillä kakkoslaatuna myytävistä ovista on ensin mainittua ylijäämää.
Ylijäämäovet
Ylijäämäovet ovat meillä yleensä tehtaan paketeissa olevia uusia ovia, joita on tullut meille kerralla isompi määrä. Ovet ovat usein ylijäämäosista koottuja ovia, joissa ei lähtökohtaisesti ole mitään mainittavia vikoja. Ovessa saattaa olla käytetty esimerkiksi vanhaa ikkunalasia, jota on jäänyt tehtaan varastoon ja josta tehtyjä ovia ei voi enää myydä ykköslaatuna.
Ylijäämäovet ovat lähtökohtaisesti siis virheettömiä ovia. Koska ovet myydään myös meille kakkoslaatuna, emme voi taata, ettei niissä ole ikinä pienintäkään sanottavaa. Ostamalla ylijäämäoven otat siis riskin siitä, että ovesta saattaa löytyä jokin pieni kauneusvirhe.
Oikea kakkoslaatu
Oikeissa kakkoslaadun ovissa on usein jokin kolhu. Ovessa voi olla naarmu tai painauma, tai se voi olla likainen pitkästä varastoinnista johtuen. Kuten ylijäämäovet, nämäkin ovet sisältävät korkeintaan kosmeettisen vian.
Oikeaa kakkoslaatua ovat siis yksittäiset, kolhiintuneet ovet. Erottuvista kolhuista pyrimme laittamaan aina tuotetietoihin maininnan ja kuvan.
Mitä kakkoslaatu EI ole?
Kakkoslaadun määritelmä kattaa korkeintaan kosmeettiset viat. Ovien toiminnallisuuteen vaikuttavia vikoja kakkoslaatuna myymissämme ovissa ei ole.
Kakkoslaadun ovi ei ole kiero, siinä ei ole reikää, sen ikkuna ei ole halki tai sen lukkorunko ei ole rikki. Kakkoslaadun ovi on siis ehjä ja toimiva.
Mistä tiedän, mikä juuri jossain tietyssä ovessa tai ikkunassa on vikana?
Jos tuotteessa on jokin vika, jonka huomaamme, laitamme siitä maininnan kuvan kera verkkokauppaan. Jos oven tai ikkunan tuotetiedoissa ei ole mainintaa näkyvästä viasta, voit olettaa, ettei tuotteessa ole näkyviä virheitä.
Kaikkia myyntipakkauksia emme kuitenkaan avaa, koska paketeissa olevat ovet ovat yleensä virheettömiä. Pakkaus on myös erinomainen suoja ovelle varastoinnin ja kuljetuksen ajaksi.
Millainen takuu kakkoslaadun ovilla ja ikkunoilla on?
Kakkoslaadun tuotteilla ei ole tehtaan myöntämää takuuta, joka ykköslaadun tuotteilla on.
Jos ovessa tai ikkunassa ilmenee kuitenkin oston jälkeen jokin sen toiminnallisuuteen vaikuttava vika (esim. ovilehti on kiero, lukkorunko ei toimi), ole viipymättä yhteydessä meihin. Tuotteiden toiminnallisuuteen liittyvissä vioissa keksimme aina jonkin ratkaisun, jolla tilanne saadaan korjattua. Jos tuote päädytään vaihtamaan tai palauttamaan, me maksamme toimitus- ja palautuskulut.
Jos tuotteessa taas onkin joku kakkoslaadun määritelmään mahtuva kosmeettinen haitta, se ei tee tuotteesta virheellistä. Näkyvät, yllätyksenä tulevat kolhut käsittelemme tapauskohtaisesti. Jos haluat vaihtaa tai palauttaa kakkoslaadun määritelmään mahtuvan tuotteen tai olet esimerkiksi tilannut vahingossa väärän kokoisen tuotteen, vastaat itse sen toimitus- ja palautuskuluista.
Jos tuotteessa on kuljetuksen aikana syntynyt kuljetusvaurio, ole yhteydessä meihin viipymättä. Reklamoimme kuljetusvauriot kuljetusyhtiölle, joka vastaa syntyneistä vaurioista.