Parvekeovet nopealla toimituksella Ovikauppa.comista
Tarvitsetko uuden oven parvekkeelle tai terassille heti? Toimitamme tilauksesi jopa saman päivän aikana, kun teet tilauksen. Nopeimmillaan uusi parvekeovi on luonasi jo seuraavana päivänä, yleensä muutaman arkipäivän sisällä tilauksen tekemisestä.
Toimitamme parvekeovia Ahvenanmaata lukuunottamatta kaikkialle Suomeen joka päivä. Yleensä toimituksessa kestää 1-3 arkipäivää, syrjäisemmille seuduille matkassa voi kestää pitempään.
Mitä eroa on parvekeovella ja terassin ovella?
Käytännössä molemmat nimitykset tarkoittavat ulko-ovea, jossa on yleensä iso ikkuna kirkkaalla lasilla. Parvekkeen ovi ja terassin ovi ovat siis sama asia. Eri valmistajat saattavat käyttää ovista vaihtelevia nimityksiä.
Parvekeovet sopivat siis monenlaiseen käyttöön tiloihin, joihin halutaan oveen iso ikkuna. Terassin ovesta paitsi näkee ulos hyvin, myös sisään tulvii paljon valoa. Näkyvyyttä voi halutessaan rajoittaa esimerkiksi sälekaihtimilla tai rullaverhoilla. Pysyvämpää näkösuojaa terassin oven ikkunaan saa esimerkiksi erilaisilla näkösuojakalvoilla, jos näkyvyyden sijaan toivotaan vain valoa.
Kakkoslaadun parvekeovet
Valikoimassamme on vaihteleva määrä kakkoslaatuna myytäviä parvekeovia. Suurin osa myymistämme kakkoslaadun parvekeovista on virheetöntä ylijäämää, poistunutta mallistoa ja peruttuja tilauksia.
Osa kakkoslaadun ovista sisältää pienen kosmeettisen vian tai haitan, kuten pienen naarmun, kolhun tai maalivian. Näkyvämmistä kolhuista tuotteessa pyrimme mainitsemaan erikseen tuotetiedoissa.
Kakkoslaadun parvekeovissa on korkeitaan pieniä kosmeettisia haittoja. Tuotteet ovat aina toimivia tuotteita, eikä niissä saa olla käyttöä haittaavia vikoja. 2-laadun ovet on merkitty, jotta erotat ne 1-laadun ovista.
Parvekeovi mittatilauksena
Jos varastossamme ei ole tarpeisiisi sopivaa parvekkeen tai terassin ovea, tutustu mittatilausoviin tai ota yhteyttä. Etsitään yhdessä sinulle täydellinen terassin ovi!
Näin valitset sopivan oven
Iskikö valinnan vaikeus? Laaja valikoima voi vaikeuttaa päätöksentekoa. Ohessa muutama vinkki helpottamaan sopivan oven valintaa.
-
Minkä kokoisen oven tarvitsen?
Oven valinta kannattaa aloittaa mittaamalla nykyisen oven koko karmeineen. Irrota listoja, jotta pääset mittaamaan oven tarkasti. Mitä lähemmäs alkuperäisen oven mittoja löydät uuden oven, sitä vähemmällä työllä asennusvaiheessa selviää, kun aukkoa ei tarvitse isontaa eikä pienentää.
Mittaa myös karmin syvyys mahdollisimman lähelle nykyistä. Kapeamman karmin saa siistiksi listoittamalla, mutta seinää paksumpi karmi on kinkkisempi asentaa.
-
Mitä ovikoot tarkoittavat?
Ovien koot ilmoitetaan moduulimittoina. Esimerkiksi 9×21 tarkoittaa, että seinässä olevan asennusaukon leveys on noin 90 senttiä ja korkeus noin 210 senttiä. Tällöin oven karmien leveys on noin 89 ja korkeus 209 senttiä, jotta seinän ja karmin väliin jää pieni asennusvara.
Alla muutama esimerkki ovikokojen logiikasta:
8×18 = 790×1790 mm
9×20 = 890×1990 mm
10×21 = 990×2090 mm
jne.Ei hätää, vaikka moduulikoot olisivat haastavia hahmottaa. Ovien tarkat mitat lukee aina milleinä tuotetiedoissa!
-
Minkä rakenteen ovi kannattaa valita?
Oven rakenne kannattaa valita rakennuksen ja käyttötavan mukaan. Vanhempiin ja heikommin eristettyihin tiloihin riittää eturakenteen ovi, uusiin, erittäin energiatehokkaisiin taloihin taas suosittelemme thermo-rakenteen ovea. Tuplatiivistetty vakiorakenteen perusovi on varma valinta monenlaisiin kohteisiin. Kylmiin tiloihin ja kesämökkeihin riittää mökkirakenteen ovi.
Jos olet kahden vaiheilla, valitse jämäkämpi ovi. Mitä paksumpi ovilehti ja useampi sarana, sitä paremmin ovi kestää käyttöä ja pysyy suorana.
-
Mikä ero on suoraan varastosta toimitettavalla ja mittatilausovella?
Suoraan varastosta toimitettavia ovia toimitetaan jokaisena arkipäivänä. Nopeimmillaan aamulla tehty tilaus lähtee matkaan jo saman päivän aikana, eli se voi olla perillä jo seuraavana päivänä.
Mittatilausovien valmistumisessa kestää yleensä tilanteesta riippuen 4-8 viikkoa. Mittatilausovelle tulee yleensä enemmän hintaa kuin varastotuotteelle.
Jos siis tarvitset oven nopeasti, tilaa ovi varastovalikoimastamme. Jos varastossamme ei ole täydellistä ovea ja olet valmis odottamaan, suunnittele oma mittatilausovesi.

Ovet mittatilauksena meiltä
Suunnittele ja tilaa tarkalleen tarpeitasi vastaavat mittatilausovet!
Nopea toimitus
Pakkaamme tilauksia joka päivä. Nopeimmillaan tilaus on perillä jo seuraavana arkipäivänä!
Laaja valikoima
Varastostamme löytyy paljon eri kokoja, malleja ja värejä erikoisempiinkin tarpeisiin.
Edulliset hinnat
Hintamme ovat aina edulliset – ilman jatkuvia alennuskampanjoitakin.